21.1.2009

Näistä kukaan ei puhu vuonna 2012

Listassa on vain Nokian puhelimia, koska muilla merkeillä on malleja selvästi vähemmän eikä ns. floppeja ole juurikaan esiintynyt.

Nokia 3230/3250

Eivät olleet floppimalleja, mutta myynti jäi keskinkertaiseksi eivätkä tarjonneet mitään uutta markkinoille.

Nokia N76

Tämä malli on sellainen takapiru ettei toivoa voi. Oli hypetetty ilmestyessään, mutta myynti hiipui vähitellen.

Nokia N93i

Melko turha "parannelma" N93-mallista. Eipä tätäkään olisi tarvittu. Myynnissä laajasti vain muutamia kuukausia, jonka jälkeen jälleenmyyjät vähenivät.

Nokia N72

Kuka tarvitsee N70 halpaversiota, joka ei ole halpa? Ei kukaan, ja se näkyi myös, ei myynnissä, vaan hypetyksen puutteessa. Nuoriso ostaa, mutta kännykkäfriikit sivuuttavat.

Nokia 6681

Lähes samanhintainen kuin 6680, mutta karsittu. Justiinsa.

E60

Jäänyt pahasti muiden E-Sarjalaisten varjoon, mutta myi kuitenkin kohtuullisesti. Kameran ja QWERTYN puute ei ainakaan parantanut asiaa.

N81 / N81 8GB

2 mpix kamera! Ei GPS! N95 hinta (nyt 299 ; ))... Kukapa tätä olisi ostanut.



Listassa ei ole floppimalleja, kuten 7700, N-Gage tms. koska ne eivät olleet turhia laitteita vaan tarjosivat jotain uutta ja mielenkiintoista, mutta myynti väsähti.

12.1.2009

Todella edullinen käytettynä: Nokia 3230


Jatketaanpa tätä 6600:n aloittamaa "hyvät S60-puhelimet käytettynä"-sarjaa.

Nokia 3230 on todellakin edullinen ominaisuuksiinsa nähden käytettynä. Laitteesta löytyy 1,2 mpix kamera, MP3-soitin, Symbian S60 - älykäyttöjärjestelmä, muistikorttipaikka, radio, iso 2,1 tuuman näyttö ja paljon muuta. Nämä ominaisuudet saat tänä päivänä vasta noin 150e hintaluokassa, Symbian S60:nen vasta lähes 200 eurossa.

Niin, se hinta. Käytettynä noin 20-30 euroa. En ymmärrä, miksi jotkut malleista ovat pudottaneet hintaansa niin nopeasti, ja toiset taas hitaasti, ominaisuuksista piittaamatta. 3230 kuuluu ehdottomasti ensimmäiseen kategoriaan.

Esimerkiksi sisarmalli 3250 pitää hintaansa yllä noin 100 eurossa, vaikka ominaisuusero on melkeinpä vain parempi kamera.

3230 julkaistiin vuonna 2004. Se oli silloin nokian yksi lippulaivoista.

Hyvä kovanpaikanpuhelin: Nokia 6600


Jos etsit hyvää varapuhelinta, puhelinta koviin paikkoihin tai muuten vaan käytettyä älypuhelinta, varma valinta on Nokia 6600.

Malli esiteltiin jo vuonna 2003, mutta ajaa tänäänkin hyvin asiansa. Laitteesta puuttuu niinikään navigoinnit ja WLAN:it. Mutta eipä siitä tarvitse hätääntyä.

Laite on huomattavasti vankempaa tekoa kuin tämän päivän vastaavat. Näytön muovi on kova, ja muutenkin puhelin kestää hyvin iskua. Kokemusta on ; )

Laitetta saa ostettua kahdestakymmenestä eurosta ylöspäin. Hyväkuntoinen, alkuperäisellä pakkauksella varustettu 6600 saattaa maksaa satakin euroa, sillä laite on iästään huolimatta (ehkä juuri sen ansiosta) erittäin haluttu ja arvostettu malli käytettyjen markkinoilla.

Laitteesta löytyy jonkinverran ominaisuuksiakin. Nykypäiväänkään verrattuna puhelin ei juurikaan häpeä toiminnoillaan. Laitteen kamera on tosin vain VGA - tasoa, mutta sillä saa huomattavasti parempia kuvia kuin nykypäivän 50 euron VGA - kamerapuhelimilla.
Itse asiassa kamera on vallan mainio. Sillä voi videokuvatakin.

MMC - korttipaikkakin löytyy, Mutta sisäistä tallennustilaa on vain kuusi megatavua. Musiikit, valokuvat ja muut turhuudet kannattaa siis kuitenkin tallentaa jopa 1 Gt muistikortille!
Ennen tätä kirjoitusta en edes tiennyt laitteen muistikorttipaikasta, mutta sisäisen muistin tarkistaessani asian huomasin. Todellakin hyvä ostos, muutamalla kympillä!

Kyseessä on iästään huolimatta Symbian S60-älypuhelin. Laitteeseen siis saa erilaisia kolmannen osapuolen rakentamia ohjelmia.

Laitetta on erittäin helppo käyttää. Isot näppäimet ja hyvät muodot takaavat tämän puhelimen soveltuvuuden jokaiselle.

Hinta (n. 20-45e) on todella halpa siihen nähden, että kyseessä on yksi Nokian kaikkien aikojen parhaista puhelimista, ja taitaa olla älypuhelimista vankin ja luotettavin. Tosin 6630 ja N70 ovat myös hyvällä tasolla.

6600 kannattaa siis haalia pöytälaatikkoon, jos sellaista et vielä omista : D

11.1.2009

LG Wiewty KU990 - On se halpa!

LG KU990, tuttavallisemmin Wiewty, on ollut markkinoilla jo hyvän tovin, ja alamme olla jo siinä pisteessä, että käytetyt maksavat yhtä paljon kuin uudet vastaavat! Käytetyt reilun 200 euroa ja uudet... reilun 200 euroa. Laite on todella hyvä hankinta uutena. Siitä löytyy mm. kosketusnäyttö ja 5 mpix kamera, joita ei pahemmin tästä hintaluokasta löydy. Onhan tietenkin myös Samsung SGH-U900 Soul, mutten laskisi sitä varsinaiseksi kosketusnäyttöpuhelimeksi.

Laitetta on myyty jo yli viisi miljoonaa kappaletta ympäri maailman, ja LG ei ole vieläkään edes aikomuksella lopettamassa sen valmistusta, vaan pikemminkin laittaa lisää tulta pyrstön alle, LG toi malliin juuri uusia värejä markkinoille. Suomessa aiemmin nähdyt musta, pinkki ja hopea ovat saaneet rinnalleen myös valkoisen ja punaisen, mutta muissa maissa värejä on näiden lisäksi enemmänkin. Nähty on muunmuassa turkoosia. Punaista ja valkoistakin olen nähnyt suomessa vain muutamassa liikkeessä, kun taas mustaa ja pinkkiä, usein myös hopeaa, saa lähes joka kaupasta. Voi olla että LG tuo suomeenkin lisää värejä?

4.1.2009

Osta N70 tai N73!


Nokian N70 ja N73 ovat tiputtaneet hintaansa rutkasti. Markkinoille tullessaan 2005 N70 maksoi 549 euroa, ja vuonna 2006 N73 679 euroa. Nyt laitteita saa käytettynä jopa alle sadalla eurolla. N73:sta sadan euron molemmin puolin, ja N70:ntä rutkasti alle sadalla eurolla. N73 on melko vikarikas puhelin. Onneksi käytettyihinkin vastaaviin on yleensä ladattu uusin ohjelmistoversio. Hyväkuntoinen N70 alkuperäisillä varusteilla on kannattava ostos. Laitteessa on hyvät musiikkiominaisuudet, kohtalainen kamera, iso näyttö ja muistikorttipaikka. Tosin MMC-kortteja saa enää harvasta kaupasta. N70 maksaa siis halvimmillaan n. 50 euroa, joka ei ole hyvillä mediaominaisuuksilla varustetusta älypuhelimesta paljoa. Laitteessa on pitkälti samat ominaisuudet kuin tänä päivänäkin markkinoilla olevassa 6120:ssa, jota saa käytettynä n.120 eurolla. Näiden mallien hinta on siis tippunut eniten. Muita kannattavia ostoksia ovat N90, N80, N91 ja 6630.

Miten käy Motorolalle?

Matkapuhelinvalmistajista amerikkalainen Motorola taitaa olla se tämänhetken heikoin lenkki. Miten käy Motorolalle talouskriisissä? Entä saako Motorola markkinoille enää huippu-uutuuksia? Voi olla, että muutaman vuoden kuluttua Motorolaa ei enää ole.

2.1.2009

Nokia 5800 XpressMusic arvostelu


Nokia yrittää kovasti pysyä matkapuhelinmarkkinoiden johtajana, mutta todellisuudessa Nokia kaipaisi pientä uudistumista. Mallit näyttävät melko samanlaisilta, ja kaikissa on myös samantyyppiset ominaisuudet.

Minusta tuli kuitenkin juuri Nokia 5800 xpressmusic - matkapuhelimen omistaja. Kyseessä on musiikkipuhelin, mutta laite ei ole kuitenkaan sitä samaa perusmusiikkipuhelintyyppiä kuten esimerkiksi 5310 XM tai 5220 XM. Kyseessä on ennemminkin huippuluokan ominaisuuksilla varustettu multimediatietokone.

5800 ei ole aivan sitä tavallista Nokiaa. Laite on Nokialle ensimmäinen kosketusnäytöllä varustettu matkapuhelin, joskin nokialla on ollut muutamia kalliimpia kosketuspuhelimia markkinoilla.

Laitteen myyntipakkauksen sisältö on ruhtinaallinen. Mukana tulee mediajalusta, TV-kaapeli, USB-kaapeli, kasa ohjeita, laukku, mini-DVD, kaksi kynää, plektra, stereokuulokkeet, 8 Gt muistikortti ja verkkolaturi.

Laite on ominaisuuksiinsa ja lisävarusteisiinsa nähden melko edullinen. Sen hinta pyörii 350 euron tuntumassa, kun taas seuraava Nokialainen suunnilleen samoilla ominaisuuksilla on jo varmasti yli 400 euroa. Ja tässähän oli vielä se kosketusnäyttö.

Laitteen muita ominaisuuksia ovat musiikki/mediasoitin, A-GPS, 3,2 megapikselin kamera automaattitarkennuksella ja salamavalolla, radio, huipputason internet-selain, HDSPA, WLAN, GPRS, automaattinen näytönkääntö, web-kamera ja paljon muuta.

Laite tuntuu käsissä tukevalta, mutta pieninä nitinöitä ja natinoita esiintyy. Halpa hinta kyllä näkyy, muttei se haittaa.

Hyvä puhelin kokonaisuudessaan.